Omakotitaloasujan syysrituaalit

Kun täällä Pohjolassa kesä alkaa lähestyä loppuaan, puut alkavat varistaa lehtiään ja linnut suuntaavat kohti etelää, alkaa suomalainen valmistautua talven viettoon. Seuratkaamme hetkisen tyypillistä suomalaista omakotitaloasujaa (Domusprivatus habitator). Tämä kyseinen yksilö erottuu monella lailla kerrostaloasujasta (Domuscollectivus habitator), joka jää paitsi monesta riemukkaasta rituaalista, joita talveen valmistautuva omakotitaloasuja kokee.

Omakotitaloasujan sisäinen kello alkaa syksyn koittaessa antaa merkkejä siitä, että pian on aika alkaa valmistautua. Omakotitaloasuja kaivaa kuin itsestään esiin villasukat (Calcetta lanosa) ja tuo eteisen vaatekaappiin valmiiksi lämpimiä talvitakkeja (Jacketus hibernalis). Pian omakotitaloasuja havaitsee hetken olevan oikea. Hän vetää ylleen tuulipuvun (Polyesterus maximus), kumisaappaat (Saappaus nokianus), sormikkaat (Mittenus villanus) sekä lippahatun (Capellus visorius) ja astelee pihalle innokkaasti.

Ensin omakotitaloasuja tarkastelee lähiympäristöä. On tärkeää varmistaa, että jos suinkin mahdollista, naapuriheimon jäsenten on hyvä nähdä tulossa oleva rituaali. Sillä omakotitaloasuja varmistaa, että hän saa näiden hyväksynnän. Tämä jokatalvinen rituaali alkaa puutarhakalusteiden (Mobilia hortensis domesticus) vajaan siirtämisellä. Tässä tehtävässä piilee kuitenkin omat riskinsä. Vajassa on edelleen ovenkarmissa sinne vuosi sitten lyöty naula (Clavus domesticus), joka on jokavuotinen uhka vajassa käyvälle. Omakotitaloasujan luonteelle ominaiseen tapaan naulaa ei ole saatu irrotettua. Ja niinpä jälleen on aika repäistä siihen tuulipuvun hiha. Tämä laukaisee omakotitaloasuja-lajille ominaisen luontaisen tarpeen äännellä kovaäänisesti. Pian naapurustossa kaikuu omakotitaloasuja-huuto:

– No voi helvetti!

Se havaitaan jopa pitkän matkan päästä, ja siihen muissa heimoissa yleensä vastataan ääneti päätä pudistamalla.

Omakotitaloasuja tarttuu seuraavaksi haravaan ja alkaa koota puista pudonneita lehtiä (Folium domestica autumnalis) omiin kasoihinsa. Voisi luulla, että työn intoa latistaisi tieto siitä, että seuraavana päivänä piha on todennäköisesti jälleen täynnä lehtiä ja nyt kootut keot ovat hujan hajan ympäri pihamaata. Omakotitaloasujan muisti on kuitenkin rodulle tyypillisesti lyhyt, eikä se siis haittaa tekemisen intoa.

Saatuaan tämän lehtirituaalin valmiiksi siirtyy omakotitaloasuja puhdistamaan räystäistä sinne kerääntyneet lehdet ja havunneulaset apunaan pitkä työväline (Instrumentum haravatus aericus). Omakotitaloasuja kurkottelee varpaillaan kohti räystäitä yrittäen puhdistaa siellä olevia jo maatuneita kökkäreitä. Vihdoin omakotitaloasujan aherrus palkitaan, ja pihamaalle sekä osin omakotitaloasujan kasvoille putoilee puolittain maatuneita, haisevia paakkuja.

Saatuaan kasvonsa puhdistettua omakotitaloasujalla on vielä yksi rituaali suorittamatta. Talveen valmistautuminen vaatii myös lumityökalujen esiin ottamista. Vajasta ulos kannetaan lumilapio (Lapius snowensis), lumentyönnin (Työntimus aurorus) sekä tunnetuin näistä työkaluista, lumikola (Kolus maximus nordicus). Mutta tällä omakotitaloasuja-yksilöllä on vielä yksi laite talven varalle: lumilinko (Petrolus mökämaximus).

Ponnekkaasti omakotitaloasuja pyrkii käynnistämään sen kesän jälkeen. Tarkastettuaan kolme kertaa tulpan ja hiki päässä narua kymmenen minuuttia nykittyään laite viimein päästää tutun, lupaavan äänen ja pölläyttää öljyisen savupilven. Tyytyväisenä omakotitaloasuja kuuntelee sen moottorin lonkotusta.

Ja niin on kaikki valmista talven tulla Pohjolaan. Omakotitaloasuja voi nyt hyvillä mielin valmistautua tulevaan talveen – pimeään, alkavaan vuodenaikaan. Aikaan, jolloin pihalle ei ole mitään asiaa.